...

Ei oo blogin pitäminen innostanu enää. Kaikki on entisellään: saman pojan perään haikailen edelleen, viiltelystä en oo osannu irtautua ja edelleen oon iha liian läski. Ei vaan oo enää mitä tänne kirjoittais..


Joskus laulun sanat on kun suoraan mulle esim tää:

"istun hiljaa ajatukset vievät minut pois, 
Vaikeroiden hengitän ja nään.
Hymysi kun katsoi minuun viimeistä kertaa,
Antaisin mun sydämestä kaiken..."

Tai

"...öisinkään mä enää nuku en,
Sun kasvos täyttää huoneen pimeyden.."

Itken aina kun kuulen noi biisit..

Kiitos

Kuka keksi rakkauden?

Mä en tiiä miks mut näitten mun postauksien otsikoks sopii tosi hyvin nää laulun sanat.. No kuitenki  kerroin edellisissä postauksissani siitä ihanast pojasta ja et näkisin sen näihin aikoihin. No niinhän mä näinki. Torstaina, eilen ja tänään. Ja huomenna se lähtee taas pois.. :'( mulla on sitä nyt jo ikävä kun tiiän että nään sen seuraavaks vasta kesällä! Mä en kyl kestä siihen asti.. Paras näistä päivistä oli kyllä selkeesti eilinen. Oltii koko päivä melkein kaupungil yhes. Ja sit kun mentii niille oltii siin olohuonees iha normaalisti. Hetken kuluttuu sit mun paras ystävä pyysi mut makuuhuoneesee. Ei me ehitty olee siel ku joku reilu viis sekkaa kun se ihanin ihminen ikinä tuli sinne. Se sit vaan änki siihe sängyn laidalle mun vieree. Mut mun kaveril meni hermot ja se pudotti sen lattialle. No ei tää mun ihastus siitä välittäny vaa nimitti sit vaa iha reilusti mut tyynyks ja rupes makoilee siin lattialla pää mun polvien päällä. Sit mun kaveri lähti hetkeks pois ja alettii vaa puhuu jostai.. Se oli semmone hetki et voisin elää sen uudestaan vaik kuinka monta kertaa..

No nää kolme päivää taas todisti sen et oon läski. Torstaina se kaikki alko ja päädyinki pyöräilee reippaat 20km. Perjantaina kävelin n.puolet torstaisesta matkasta niinkuin tänäänkin. On vaan tapahtunu kaikkee.. Mä rakastan sitä poikaa enkä kestä menettää sitä. Siks itken joka ilta ja päivälläki useetsti. Jos joku joskus sanoo et on ihanaa olla rakastunu voin vaan kertoo täs et ei oo! 

Nää päivät todisti kans sen et mua alkaa oksettaa aina kun oon syöny jotain. Emmä tiiä kuvitteleks mä vaan omiani mut käsitän sen niin etten mä tarvii ruokaa. Kuhan vaan hankin tarvittavat vitamiinit jotenki nii emmä muuta ansaitse. Tuskin niitä vitamiinejakaa..

Mun tekis mieli puhuu  mun parhaalle kaverille mut en mä vaan voi. Ja mun yks toinen hyvä ystävä ei poikien päälle ymmärrä mitään. Ja muihin mä en luota. Hyvä kun ees mun parhaisii ystäviin.

Mä en ees tiiä miks mä itken . Kaipa sekin vaan johtuu ikävästä. Rakkaudesta. Tuskasta.

Kiitos sulle kaikesta.

Kun joulu on..

Vihaan joulua! Joo ei niis lahjois kyl oo mitää pahaa mut niis ruuis on.. Käytii sukulaisil tänää ja siel sitte tyrkättii riisipuuroo iso lautaselline luumukiisselin kera. Ensinnäki vihaan luumikiisseliä ja riisipuuroo.. Ja tietystikkään suklaataki tyylii pakkosyötettii.. Muuten jouluaatto meni kohtuullisen hyvin. Kaikkia lahjoja en oo viel avannu kuten suklaarasioita kun ne tietää aina missä ne on.

 Kukaan tän maan päällä ei kyl ikinä usko kuinka paljon mua ahdistaa.. Ei oikeastaan tää päivä vaan huominen ja tapaninpäivä koska me mennää syömää sukulaisille jouluruokaa. Ja se tarkottaa et siel on muitaki sukulaisii ja se taas et on tosi paljon ruokaa.. 

Mua ahdistaa se ajatus ja haluisin purkaa tätä fiilistä viiltelemällä... Mut lupasin olla viiltelemättä ja kun kerran on tapana pitää lupauksista kii nii en mä sit viiltele. Toivottavasti..

Hyvää joulua kaikille lukijoille

Aatto ilta pitkä on...

Niimpä... Huominen pelottaa mua iha törkeesti. Tai ei oikeestaa vain huominen koska me mennää syömää sukulaisille joulupäivänä ja tapaninpäivänä. Ja ei sillo voi olla syömättä.. Tai mennä ruokailun jälkeen vessaa oksentaa.. Miks elämän pitää olla vaikeeta? Ahmimis kohtauksia on ollu pitkin päivää ja muutamia kertoja oon menny oksentelemaa.. Koska en oo ollu varma tuliks kaikki ylös alko pelottaa jos mä lihon... Siks tietysi menin ja viiltelin. Musta on tullu iha sairas viiltelijä! Yritän hillitä itteni mutten voi.  Ja huomine ahdistaa veikken tiiä ees miks. 

No ainaki jotai hyvää tapahtunu.. Sain just tietää et mun ihana ystävä tulee sen isälle ja voin nähä sen jo torstaina. :) 

Ja sit taas ne huonot jutut. Mun ihana ihastus tulee kans torstain ja lähtee jo sunnuntaina.... 
Ja en tiiä miten voin kirjotela tänne jos oon sen mun ihanan ihastuksen ja parhaan rakkaan  ystäväni kans... 


Kiitti ku luit blogini 

Anteeks

Mun tekis mieli kirjottaa toi otsikko tänne ainaki sata kertaa mut ei se auttais mennyttä. Voin kertoo mitä oikei tapahtu: Se alko siit ku mun kaveri alko viiltelee käsii.. Tietysti kun se mun kaveri teki sen kerra käsii nii se sit huomattii. Ja siks mun toine kaveri suuttu sille. Mä en käsitä miten se mun viiltelijä kaveri jaksaa jos se kerran purkaa pahaa oloo viiltelemäl nii miten se oikein kestää jos sille suututaa siit.. No tietysti se alko stressaa mua ja viiltelin. En tietenkää käsii et joku vois huomata sen vaa reisii ja lantioo. Ja kun lupasin olla viiltelemättä...

No sit vähän parempii asioihi: Se ihana poika johon oon tosi pahasti rakastunu tulee ens viikolla viereisee kaupunkii. Eli meilt on sinne joku 10-15km  mikä tarkottaa sitä et nään sen! Nyt ku saatiin joulutodistus nii olin ihan tyytyväine siihe. Keskiarvo lähenteli 9. No se miks oon koulus hyvä nii johtuu siit ku opiskelen ettei mun tarttis aatella sitä ihanaa poikaa..

Siihen ne hyvät jutut taas loppu. Se että nään sen ihanan pojan lisää ahdistusta ja pelkoo. Siks viiltelin lisää ja ahmin... Ja ahmiminen johtaa lihomisee mikä lisää mun ahdistuksen moninkertaiseks jolloin viiltelen taas. Mun tarvis lopettaa viiltely mut se ei onnistu ilman vertaistukee tai ihan vaa kuuntelevaa ystävää. Ja kun mun "ystävät" jotka ei asu toisella puolella suomee ei ees haluu kuunnella mua.. Ja sille aidolle ihanalle ystävälle en haluu kertoo koska sillä on iha tarpeeks omiaki murheita. En mä haluu lisätä sen vaikeuksia....

Kiitti kun jaksoit lukee tän

Tänään

Tästä postauksesta tuskin tulee kovin  pitkä. No eilen ei ollut tilaisuutta kirjoittaa joten kerron lyhyesti mitä eilen tapahtui: koko päivä meni paikasta toiseen mentäessä eikä syömiselle onneksi jäänyt aikaa. Illalla menin kuitenkin saunaan ja lähes oksensin. Ahdistuksesta. Tuskasta. Kivusta. 

Tänään sorruin. Syömään. Ahdisti. Halusin viillellä. En voinut. Lupasin. 

Anteeksi ettei tästä tullut pidempää mutten voi kirjoittaa tarkemmin. Kiitos kun luit blogiani

I just hate my life

Tän hetkistä fiilistä on mahdotonta kuvailla. Itken. Itken niin paljon että päätä alkaa särkeä. Kaikki johtuu mun elämästä. Lapsuudesta. Mulla ei oo ikinä ollu läheinen suhde mun vanhempiin. Jokaisen henkilökohtaisen jutun kertomista tai pyytämistä on vaikea esittää. Esim jotain murrosikään liittyvää kuten menkat. Kaikki mikä liittyy siihen on vaikeaa kerrottavaa. 

Eläimiä olen aina rakastanut. Varsinkin kissoja. Itselläni on ollut kolme lemmikkiä.. Kaikki on kuollut. Nyt on vain yksi ihana lemmikkini. Mutta eräänä kauniina päivänä se kuitenkin vain lähtee eikä koskaan tule takaisin. Niin ne muutkin on vain kadonnut. Joka ilta itken myös niiden puolesta. Mulla on ihan hirveen ikävä niitä <3

Kukaan ei kuuntele mua. Ketään ei yksinkertaisesti kiinnosta. Olis ihanaa saada vertaistukea tähän tilanteeseen. Mutta se on mahdotonta. Mun elämä haisee. Syömisvammailu jatkuu ja ahdistus kasvaa. Koulussa en oikeastaan syö ollenkaan. Kotiin päästyäni en vain voi vastustaa kiusausta ja alkaa jumalaton ahmiminen. Illalla ahdistus kasvaa lähes sietämättömäksi joten menen saunaan. Saunassa pidän pyyhettä ylläni. En vain voi katsoa läskiä kroppaani alasti. Siksi lähes kidutan itseäni ja heitän löylyä niin kauan että melkein pyörryn. Siinä vaiheessa lähden pois. Juomaan vettä. Ja sitten menen takaisin saunaan. Ja heitän löylyä. Kunnes taas meinaan pyörtyä. Sama voi toistua monta kertaa. 

Kaikkea tätä on vaikea selittää mutta yksinkertaisesti kaikki mitä olen kirjoittanut johtuu ahdistuksesta. Kun olen ahdistunut haluaisin viillellä. Se auttaisi. Mutta lopetan. Lupasin. Yritän parhaani. 

Keskiviikkona luultavasti lisää.

Kiitos kun jaoit suruni <3